VÄRIKYLPY KOTONA

Koska tylsistyneen perheen äiti on päivätyökseen mm. ohjannut värikylpyjä, uskallamme noin 250:n kylvyn ja seitsemän vuoden kokemuksen perusteella antaa muutamia vinkkejä onnistuneeseen kotikylpyyn.

Kaivellaan kodin laatikoita ja suunnitellaan kotikylpy. Ohjatut kylvyt rakentuvat usein tietyn värin tai yhteensopivan teeman ympärille, esim. Kylmää ja lämmintä (sekä olomuotoina että väreinä), Pyöreä kylpy (saippuakuplia, palloja ja pyöreitä maalauspintoja) tai  vaikkapa Jääkausi (pieni maailma eläimineen tai autoineen, jonne sataa suihkepullosadetta, peronajauholunta ja helmisuurimorakeita).

Kotikylpyä ei tietenkään tarvitse suunnitella perusteellisesti. Tärkeintä on lapselle turvallisten materiaalien käyttäminen. Jos materiaali epäilyttää, sitä ei kannata käyttää. Värikylpyohjaajilla on mm. turvallisuuteen liittyvää ymmärrystä ja koulutus. Kotikylvyssä riittää hyvin, kun miettii muutaman materiaalin, joita tutkitaan yhdessä, varaa hyvän maalausalustan ja alustoihin sopivat maalit.

värikylpy1

Ennen kylpemisen aloittamista varataan valmiiksi tarvittavat vaihtovaatteet, pyyhe ja mahdollisia puhdistuspyyhkeitä, samoin maalaamiseen ja virittäytymiseen tarvittavat esineet. Puetaan lapselle ja itselle sotkua kestävät vaatteet. Vaippasillaankin voi hyvin maalailla, jos maalauspaikka on lämmin.

Värikylpy alkaa virittäytymisellä ja erilaisiin materiaaleihin tutustumisella. Leikki vapauttaa maalaamaan. Käännellään, katsellaan, kokeillaan, kutitellaan ja ihastellaan. Virittäytymiseen käyvät monet kotoa löytyvät esineet ja asiat, vaikkapa kevyt silkkihuivi, jota heilutellaan ilmassa, jonka taakse piiloudutaan tai jota tiputellaan ylhäältä alas. Kannattaa tutkia myös lelulaatikot perusteellisesti. Muovisia kippoja, kuppeja ja kauhoja voi lainailla keittiöstä. Kaikkia esineitä saa käyttää vapaasti, leikin flouta ja yhteistä iloa etsien.

värikylpy2

Virittäytymisen jälkeen aletaan maalata. Maaleiksi sopivat ne elintarvikkeet, jotka kuuluvat lapsen ruokavalioonkin. Helpoimmalla pääsee, kun käyttää valmiita marjasoseita.

Virittäytyessä ja maalatessa toimitaan lapsen ehdoilla ja tämän tahdissa; maalataan se aika, joka tuntuu hyvälle, oli se sitten viisi tai viisikymmentä minuuttia. Keskitytään itse prosessiin, ei lopputulokseen. Lapsi maalaa vatsallaan (vauvat), istualtaan tai kyykyllään (taaperot). Vauva on tarpeeksi vanha kylpemään, kun hän jaksaa kannatella niskaansa. Lapsen kädet ja jalkapohjat on hyvä pitää paljaina, jotta tuntuma erilaisiin materiaaleihin ja maaleihin pääsee oikeuksiinsa.

Hyvä paikka kotikylvylle on lattialämmitetyn kylpyhuoneen lattia. Jos kylpyhuone on liian ahdas, voi kylpemistä ajatella myös esim. olohuoneessa tai hellepäivänä ulkona vahakankaan päällä. Paperi kannattaa teipata kauttaaltaan kiinni alustaan / suoraan lattiaan.

Maalia voi annostella suoraan paperin päälle. Vauvat maalaavat käsillään, taaperot ehkä jo erilaisia välineitä apuna käyttäen. Jaloilla voi myös luistella maaliin päällä aikuisen tukiessa lasta kainaloista tai rinnan alta ja pyllystä. Taaperoikäiset osaavat (ja ehkä haluavatkin) käyttää pensseliä (tähän käy hyvin esim. pullasuti). Maalin voi annostella vaikkapa paperilautaselle, jolloin lapsi pääsee itse kastamaan pensseliä maalissa. Pienimmät herkkikset rohkaistuvat koettelemaan maalia, jos se on lämmintä. Isommat taas pärjäävät paremmin esim.  kylmän kuin lämpimän puuromaalin kanssa (jotta ruokailuassosiaatio ei olisi niin selkeä). Maalien syöminen ei sinänsä haittaa mitään, mutta itse tarkoitus se ei tietenkään ole.

värikylpy3

Touhuun tarvitaan:

  • rekvisiittaa alkuvirittäytymistä varten
  • esim. akvarellipaperia tai muunlaisia maalauspohjia (mahdollisimman isoa)
  • maalarinteippiä
  • kunkin ikäisen suuhun sopivia maaleja (esim. valmiit (tai itsekeitetyt) marjasoseet, elintarvikkeilla värjätyt vellit ja puurot sekä marjajauheet)
  • taaperoikäiselle jokin maalusväline
  • vaihtovaatteet, pesupaikka, pyyhe, puhdituspyyhkeitä

Elämyksen taitajat -vihkosesta löytyy kymmenen kivaa kotona toteutettavaa kylpyä. Enemmän värikylpyjen taustasta ja ideasta löytyy taas Porin lastenkulttuurikeskuksen sivuilta. Ajattelimme myös tulevaisuudessa aloittaa kaikkien kotikylpijöiden iloksi hyviksi todettujen maaliohjeiden julkaisemisen.

Aikuisen työllistymisaste on luultavasti nelosen paikkeille. Tylsistyneen perheen maalaajat maalaavat jo muilla maaleilla.

Mukavia kylpyhetkiä kaikille vauva- ja taaperoperheille!

 

 

Advertisements

2 kommenttia on “VÄRIKYLPY KOTONA”

  1. […] Perushyvä maali vauvoille ja taaperoille vaikkapa ranta-teemaiseen värikylpyyn. […]

    Tykkää

  2. […] Täältä löydät aikaisemman yksityiskohtaisemman postauksemme värikylvyistä kotiympäristössä. […]

    Tykkää


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s