HAMAHELMIKÄÄRME

Hamahelmikäärme

Hamahelmistä solmittuja liskoja Tylsistyneen Perheen kotiin on kannettu päiväkodista jo vuoden verran. Esim. täältä, Santun maja -blogista löytyy hyvä lisko-ohje.  Sen verran liskoja on meillä jo solmittu, että oli otollinen aika touhun kehittelylle.

Saammeko esitellä lopputuloksen: liskoa selvästi helpommin solmittava, joskin aikaa enemmän ottava hamahelmikäärme.

Tarvitaan:

  • hamahelmiä
  • paperinarua (tarpeeksi tönkköä ja paksuudeltaan sellaista, jonka mahtuu pujottamaan yhden hamahelmen läpi kahteen kertaan).

Aloita näin:

  • Pujota pitkä, vähintään metrin mittainen naru ensimmäisen hamahelmen läpi kahdesta eri suunnasta.
  • Kiristä niin, että, kummallekin puolelle jää saman verran narua.
  • Pujota helmi nro 2. jompaan kumpaan narun päistä. Jatka pujottamalla toinen narun päistä helmen läpi toisesta suunnasta. Yksittäisen helmen läpi kulkee siis aina kaksi narua, toinen toiseen ja toinen toiseen suuntaan.
  • Kiristä jokaisen solmun jälkeen.

Hamahelmikäärme1

  • Jatka käärmeen häntää haluamasi verran yksittäisten helmien solmuilla ja siirry sitten kahden helmen solmuihin. Kahden helmen solmut tehdään samoin kun yhden helmen solmut.
  • Kiristä jokainen kerros. Siirry halutessasi kolmen helmen solmuihin.
  • Raitakuvioinnin saat lisäämällä kolmen helmen solmuihin joka toiseen riviin yhden erivärisen helmen keskimmäiseksi.
  • Jatka, kunnes käärme on hyvän pituinen.

Hamahelmikäärme2

  • Tee viimeisenä pää. Muodon ja silmät saat tehtyä näin:
    • Tee neljän helmen solmu
    • Tee neljän helmen solmu, jossa ulommaisina mustat hamahelmet
    • Tee kolmen helmen solmu
    • Tee kahden helmen solmu
    • Tee yhden helmen solmu
    • Solmi lanka käärmeen kaksikärkiseksi kieleksi.

Hamahelmikäärmepää

Sopii leikki- ja kouluikäisille.

Aikuisen työllistymisaste: 4 / 5 (mutta hypnoottisen kivaa.)

Lasten hauskuusarvio: 4 /5 (näiden tekeminen ja näillä leikkiminen on yhtä kivaa.)

…ja lisävinkki ihanalta pikkuserkulta: ei sitten kannata leikkiä paperilankamatelijoilla vesileikkejä. Jos lisko sen sijaan on tehty kuminauhasta tai villalangasta kahdella kanavaneulalla, onnistuvat lavuaarileikitkin – ja ovat muuten ihan parhaita. Testattu on.

Advertisements

2 kommenttia on “HAMAHELMIKÄÄRME”

  1. hayhahannele sanoo:

    Nerokas idea! Hus pois tylsyys heittää kysymyshaasteen Tylsistyneelle perheelle – otattekos kopin? https://lapsilletekemista.wordpress.com/2015/05/17/satuhahmon-haastattelu/

    Tykkää


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s